perjantai 10. helmikuuta 2017

CHIMAMANDA NGOZI ADICHIE : HUOMINEN ON LIIAN KAUKANA

CHIMAMANDA NGOZI ADICHIE : HUOMINEN ON LIIAN KAUKANA 
♥ ♥ ♥ ♥ ( ♥ )
271s.
Otava 2011
Alkuteos: The Thing Around Your Neck (2009)
Suomennos: Sari Karhulahti


Chimamanda Ngozi Adichie on yksi lempikirjailijoitani kautta aikojen. Aloitin lukemisen Puolikkaasta keltaisesta auringosta, ja sen jälkeen kahlailin varsin lyhyellä aikavälillä kaikki muutkin Adichien romaanit läpi. Ja tämän novellikokoelman myös, tammikuussa 2012 olen sen näemmä Goodreadsin mukaan viimeksi loppuun lukenut. Muistan tästä pitäneeni, ja vaikka muistan havahtuneeni vasta muutaman novellin jälkeen siihen, että nämä ovat tosiaan novelleja, ei yksi pitkä, yhteinäinen tarina, en silti muista itse kertomuksista mitään. Mitään muuta kuin siis sen, että jollain alitajuisella tavalla tästä on varsin vahva ja hyvä muistijälki jäänyt, tai ehkä enemminkin jälkimaku, koska nyt näitä lukiessani tuntui kuin olisin lukenut ensimmäistä kertaa. Mutta en kyllä missään nimessä viimeistä.

"Edward pureskeli piippuaan miettiväisenä ennen kuin sanoi, etteivät tämäntyyppiset homotarinat oikeastaan kuvanneet Afrikkaa. 
'Mitä Afrikkaa?' Ujunwalta pääsi.
Musta eteläafrikkalainen vaihtoi asentoa. Edward pureskeli taas piippuaan. Sitten hän katsoi Ujunwaa kuin lasta, joka ei suostu olemaan hiljaa kirkossa, ja sanoi, ettei puhunut Oxfordin koulutettuna Afrikan tutkijana vaan ihmisenä, joka on kiinnostunut oikeasta Afrikasta eikä länsimaisten aihdein sijoittelusta afrikkalaisiin yhteyksiin. Zimbabwelainen, tansanialainen ja valkoinen eteläafrikkalainen alkoivat pudistella päätä hänen puhuessaan.
'Me elämme tietysti vuotta 2000, mutta miten afrikkalaista se on, että nainen kertoo perheelleen homoseksuaalisuudestaan?' Edward kysyi."

Adichie sukeltaa kokoelmansa kahdessatoista novellissa upeasti taas sellaisiin maailmoihin, joiden mukaan ei itse koskaan täysin tule pääsemään. Se avaa nykyaikaa Nigeriassa, Amerikka-haaveita paremman onnen perässä. Se kuvaa yhden perheen tarinaa poliittisen sekasorron aikana, ja sitä toiseuden tunnetta, kun oman kotimaan asioita voi seurata vain pienistä sivu-uutisista maailman toiselta reunalta. Se sukeltaa myös rohkeasti välillä täysin päähenkilönsä nahkoihin ja toisaalta taas niihin menneisiin aikoihin, jotka koko tulevan historian ovat Nigeriassa määritelleet. Ja kuten tavallista, Adichie kirjoittaa värikylläisiä novelleja, herättää sellaisiakin tunteita riviensä välissä eloon, joita ei osaisi kuvitella kirjasta lukemalla tuntevansa. Ja tunteidensa lisäksi nämä ovat myös hurjan tärkeitä tekstejä. Kokoelmassaan Adichien rivien väliin piirtyy hänen TED-puheensa, puhe yhden tarinan vaarasta sekä puhe siitä, miten meidän kaikkien tulisi olla feministejä. (Ja jos ette ole noita puheita kuunnelleet, kuunnelkaa. Nyt. Ne löytyvät täältä.) Hän osaa tuoda sanottavansa esiin niin, että sitä saa ymmärtää ja huomata itse, sitä ei alleviivata eikä sen alle uhriuduta. Adichie osaa kirjoittaa yhtaikaa etäältä ja läheltä, tuoda sellaisen kokemuksen omaksi, josta ei ole ennen kuullutkaan.

Ja kuten arvata saattaa, hehkuttavien kirjapostausteni putki tuntuu sen kuin jatkuvan ja jatkuvan, mutta taas kerran minä rakastin tätä. Haltioiduin muutamasta novellista niin paljon, etten pysty ymmärtämään miten olen voinut unohtaa ne niin tyystin, ja pidin tasaisesti niin paljon kaikista, etten tiedä miksen ole palannut tämän pariin aiemmin. Osa Adichien novelleista jätti ulkopuolikseksi - ja sekin on rohkeutta. Rohkeutta kirjoittaa toiselle samoin kokeneelle, ei sille suurimmalle mahdolliselle yleisölle: geneerisen suvaitsevaiselle, lukevalle valkoiselle naiselle, joka on saanut elämänsä kaiken varsin helposti, koska on yksi etuoikeutetuista. Yksi valkoisista. Vaikka se hieman harmittaa, kun syvin ei aina aukea, on silti samalla vain myönnettävä, että ei kaiken tule ollakaan kirjoitettu meille, meidän näkökulmasta, meidän luoksemme. Kuten Adichie yhdessä novellissaan kirjoittaa: "Afrikasta liian vähän pitävät valkoiset ja liian paljon pitävät valkoiset ovat samanlaisia - alentuvia". Enkä millään haluaisi kuulua siihen joukkoon, kuvitella omien kokemusteni olevan vastaavia, ymmärtävinäni sitä toiseutta, jota meidän elämässämme ei ole tarvinnut tuntea. Ja silti tunnistan pienen vihlauksen: miten me todella näyttäydymmekin täällä välillä niin mustavalkoisina, joko muukalaisvastaisina ja ennakkoluuloisina, tai päälleliimatun ymmärtävinä, kun kyse on kuitenkin toisista ihmisistä, toisista yksilöistä, ei syrjittävistä tai holhottavista massoista? 

Mutta ei Adichie silti maalaa maailmaa, jossa etuoikeutetun valkoisen kuuluu tuntea syyllisyyttä omasta etuoikeudestaan. Se vain tarjoilee sen toisen todellisuuden, josta ihmisen on oltava tietoinen, jotta pystyy pitämään kiinni omasta inhimillisyydestään, jotta pystyy kasvattamaan omaa empatiakykyään. Niin se on oltava, sille ei tule edes tarjota vaihtoehtoja. Adichieta voi lukea ajattelematta (kuten olen tainnut tehdä viisi vuotta sitten) ja rakastaa, ja sitä voi lukea ajatellen ja rakastaa vielä enemmän. Ja sitten sitä täytyy lukea jo pian seuraava kirja lisää.

Helmet-haaste 2017: 01. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis

12 kommenttia :

  1. 600-sivuinen Puolikas keltaista aurinkoa jäi aikoinaan minulta kesken. Nyt myöhemmin harmittaa. :D mutta varmaan ajankohta oli silloin väärä, en osannut keskittyä.
    jäi halu silti tutustua tähän kirjailijaan, ehkä jonkin muun teoksen kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustu ihmeessä, tämä novellikokoelma on ainakin helpohko aloittaa. Tai Purppuranpunainen hibiskus :)

      Poista
  2. Minullakin on tämän lukemisesta jo aikaa. Muistan pitäneeni, mutta novellit ovat kyllä unohtuneet. Minulla on suomentamattomista vielä Puolikas keltaista aurinkoa lukematta ja Feministi-kirja, joka tuli vasta suomeksi. Täytynee lukea molemmat pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäisikin lukea tuo Puolikas keltaista aurinkoakin pian uudelleen, en muista siitä mitään muuta kuin että vaikutuin. Luin tosin tuolloin kuutisen vuotta sitten niin paljon vähemmän, että se vaikuttuminen ei ole ehkä vaatinut ihan niin paljon kuin nykyään, mutta ehkä siksikin olisi mielenkiintoista nähdä nostaako se vielä samanlaisia tunteita kuin ensikerralla lukiessa!

      Poista
  3. Luin Adichielta viimeksi juuri nämä novellit. Hän on yksi lempikirjailijoistani! Nyt lainassa on Puolikas keltaista aurinkoa, jota en ole vielä lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana, toivottavasti pidät. :)

      Poista
  4. Samaten pidin tästä kokoelmasta valtavasti. Vaikka oma kokemusmaailma ei vastaavaa toiseuden tunnetta ehkä sisälläkään, kertoo Adichie niin koskettavia tarinoita, etteivät nuokaan tunteet tunnu lukiessa kaukaisilta. Lisäksi monissa novelleissa oli hienoja kohtaamisia ja hetkiä, joissa henkilöiden oma maailma avautuu tuntemattomaan tai aiemmin huomaamattomaan. Onneksi lukemattomia Adichieja (?) vielä riittää"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät tosiaan tunnu kaukaisilta. :) Koin tätä ulkopuolisuutta ehkä vielä enemmän Kotiinpalaajien kanssa, siinä toistuu vielä vahvemmin se toiseuden tunne nykypäivän Amerikassa, mutta sekin oli hurjan hieno kirja. Onneksi nämä kaikki on tätä novellikokoelmaa lukuunottamatta omassa hyllyssä, voi palata niiden pariin milloin vain!

      Poista
  5. Aaa, milloinkohan lopettaisin jahkailun ja tarttuisin ensimmäiseen Adichien kirjaan? Olen lukenut We Should All Be Feministin, mutta jotenkin olen jäänyt jumiin siihen jahkailuun, että pitäisikö lukea suomeksi vai englanniksi... Englanniksi haluaisin, mutta sitten pelottaa että meneekö jotain tärkeää ohi + englanniksi pitkät kirjat voivat tuntua aika pelottavilta tarttua. Mutta kyllä minä vielä Adichieta luen, varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue, uskon että pitäisit näistä kyllä. :) Toimisi varmasti englanniksikin, saisi suoraan kiinni ajatuksista kääntäjittä. Mutta tämän suhteen kyllä se suomennustyökin on ollut hurjan hienoa, toimii varmasti kumminkin.

      Poista
  6. Rakastin Puolikasta, joten luultavasti rakastan muitakin naisen kirjoja! Pitää ehdottomasti lukaista tämäkin kirja jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista