maanantai 15. elokuuta 2016

MINNA RYTISALO : LEMPI

 MINNA RYTISALO : LEMPI 
♥ ♥ ♥  ( ♥ )
234s.
Gummerus 2016

"On parempi ajatella niitä hetkiä, kun kaikki maailman lämpö säteili sinusta, hiustesi tunnusta, ja pääskyt syöksähtelivät läheltä nurmea, se tiesi sadetta. Minä olin siinä ja sinä, eikä maailmassa ketään muita."

Minna Rytisalon Lempi on varmaan blogimaailman yksi hehkutetuimpia syksyn (tai loppukesää tämä vielä on, onhan?) uutuuskirjoja. Se on otettu vastaan suurin sanoin, monelle se on ollut kaiken lisäksi ilmeisestikin ystävän kirjoittama. Itse tutustuin tähän kauempaa, toki jo keväällä sattumalta sen yhdeksi kiinnostavammaksi tulevan kauden julkaisuksi listanneena, mutta silti ihan vain lukijana, aiheesta ja teemoista kiinnostuneena. Etukäteiskehut jopa hieman hirvittivät, voiko tällaisia odotuksia ylittääkään?

Lempi on tarina, jossa kolme eri näkökulmaa värittävät eloon kokonaisen kuvan Lempistä, nuoresta hurmaavasta kauppiaantyttärestä, joka lähtee viettämään odotusten vastaista elämää talonpojan matkaan maatilalle, lehmien ja järvimaisemien keskelle. Lempi ei vieraile ajatuksenkaan vertaa itse kirjassa, ja silti hänestä tulee kokonainen, hengittävä ja vahva hahmo, joka mullistaa niin miehensä Viljamin, aputyttönsä Ellin kuin siskonsa Siskonkin elämän. Lempi on päähahmo, ja silti tuntematon, hän on niin voimallisesti poissa, että hänen poissaolostaan tulee lähelläolevien läsnäolo. Ja miten sellaisen kanssa voikaan elää?

Alkuun rakastin tätä hurjasti. Kieltä, sitä mitä kauneimmin soljuvaa. Kielikuvia, tunteen vahvuutta, Viljamia, joka oli menetyksestän niin rikki, että tuntui kuin itsekin olisi menettänyt jonkun. Lopulta, surun voimallisen toiston tunnelmissa teki kuitenkin jo mieli ensimmäisen 60 sivun jälkeen ravistella Viljamia, käskeä kokoamaan itseään, ottamaan niskasta kiinni ja muistuttaa ettei maailma ole sinä. Vähän jo ärsyttikin, ja pohdin jo mielessäni, että olen sitten varmaan ensimmäinen, joka tästä esikoisteoksesta ei oikeasti pidä.

Ja Ellin osa se vasta ärsyttikin, ärsytti, koska hahmo oli varsin taitaen tehty. Se oli tosin vähän häiritsevänkin yksipuolinen, tylsämielisen pakkomielteinen, vähän kuin toisinto Katja Ketun Kätilön päähenkilöstä, mutta aina silti vain se kopio, ei ihan alkuperäisen veroinen. Mutta se osa sai silti minut takaisin mukaan, odottamaan suurempaa, antamaan taas mahdollisuuden. Kolmannessa osassa siirryttiin Siskon näkökulmaan, kudottiin tarina yhteen ja täytettiin aukot, jotka kahden ensimmäisen tunteenviemän osan väliin jäi. Viimeinen osa ei ollut ehkä niin väkevä ja ihon alle tunkeutuva, mutta laadukas ja taitava se oli. Se tuli ahmittua päivässä, se herätti koko tarinan oikeasti eloon. 

Lempi ärsytti minua, mutta pidin siitä silti. Lukiessa ajattelin sitä kahden, kolmen tähden kirjaksi ja se sai lopulta melkein viisi. En rakastanut sitä lukiessani, mutta loputtua siitä tuli niin voimakas, että uskon sen nousevan tämän vuoden vahvimpien teosten seuraan. Ja jos mikä on varsin paljon esikoisteokselta. Nyt todella tiedän viimein, mistä muut puhuivat kun puhuivat rakkaudesta Lempiin. Siinä missä muutkin, minäkin rakastuin. Aika paljonkin. 

(Niin, ja muuten tässä on ehkä yhdet kauneimmista kansistakin, jotka olen hetkeen nähnyt. Voiko niistä antaa puolet yhdestä sydämestä lisää?)

6 kommenttia :

  1. Hauskaa, että kuitenkin pidit. Minuakin lievä toisto alkuun häiritsi, mutta tarina ja kieli lopulta veivät mukanaan ja ihastuin ikihyviksi! Yksi vuoden parhaita kotimaisia ja yksi vuoden parhaita kirjoja!

    Minna kirjoitti ennen myös (kirja)blogia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näin päättelinkin, että on jo sitäkin kautta monelle tuttu! :) Ja mahtava että onkin, tätä kautta ainakin näkyvyys on ollut teoksen ansaitsemalla tasolla. Tosin kuulin tätä tänään kahden kirjastovirkailijankin yhdessä jo kehuvan, tälle voisi povata kyllä suosiota muutenkin. :> Ja ehkäpä juuri se tunteiden paljous tähän saikin lopulta tykästymään niin paljon, ei sen aina tarvitse olla hempeää ja mukavaa herättääkseen vahvoja fiiliksiä, välillä loistavasti kirjoitetut negatiivisemmatkin tunteet vievät mukanaan.

      Poista
  2. Ihana postaus! Mulla on mennyt tää kirja ihan täysin ohi, mutta onnistuit herättämään kiinnostuksen! Lukulistalle menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hauska että täältä tämän bongasit, jos joku tän syksyn uutuuksista kannattaa lukea, niin tämä! :)

      Poista
  3. Tämä on hyvin kirjoitettu postaus Lempistä. Tai ehkä minun on helppo kehua postaustasi, koska se vastaa paljolti omia mietteitäni Lempistä. ;D Viljamia teki mieli ravistella, ja Elli toi minulle mieleeni Puhdistuksen toisen päähenkilön (oliko hän nimeltään Aliide?). Ellin osuutta lukiessani mietin koko ajan, miten Viljami on voinut olla niin sokea Lempin suhteen, mutta tosiaan Siskon osuus sitten toi näiden kahden näkökulmiin sen kaivatun lisän. Vaikka koinkin Viljamin ärsyttävänä ja Ellin Aliiden (?) jonkinlaisena toisintona, pidin Lempistä silti kirjana valtavasti. Ei kai sitä tarvitsekaan hahmoista pitää pitääkseen itse romaanista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas mietin toisin päin - Ellin osuudessa ärsyynnyin kun kyseinen henkilö ei nähnyt sitä ihanaa ja herkkää Lempiä, johon Viljami rakastui, haha :D Ehkä se jotenkin tosin johtuu siitäkin, että samaistuin Lempiin hurjasti, olisin itse juuri se maalaisidylliin muuttava uusi emäntä, jolle emännöinti on alastonuinteja järvessä, ei oikeaa työtä ja navettahommia. Mutta niin, hauska kuitenkin kuulla miten samanlaisia mietteitä sinulla tästä on ollut! Ja totta todella, hahmoista ei välttämättä tarvitse pitää pitääkseen romaanista, epämiellyttäviä ja silti toimivia hahmoja taitaa ylipäätään olla ainakin minun lukemassani kaunokirjallisuudessa vähemmän, aina niitäkin kun tupataan lähestymään ymmärtäväisesti ja lempeydellä. Tietyin osin tässäkin, keskivertoa taitavammin vain. :)

      Poista