keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

ROSA MERILÄINEN & SAARA SÄRMÄ : ANNA MENNÄ - OPAS HAUSKEMPAAN ELÄMÄÄN

 
ROSA MERILÄINEN & SAARA SÄRMÄ :
ANNA MENNÄ - OPAS HAUSKEMPAAN ELÄMÄÄN
♥ ♥ ♥ ( ♥ )
364s.
S&S 2016

Asioita, jotka ovat minulle vakavia: Työ. Työkaverit, lapset töissä, suhde esimieheen, työtehtävät, hauskojen asioiden tekeminen töissä. Tulevaisuus. Opinnot. Suorittaminen. Sen tietäminen, mitä teen seuraavan vaiheen jälkeen. Raha. Säästäminen. Tuhlaaminen. Tämä hetki. Mennyt hetki. Tuleva hetki. Hetki joka ei tullutkaan. Syöminen. Se, että syön rennosti. Se, että syön juuri niin kuin kuuluu. Se, etten syö. Feminismi. Vaatteet. Tatuoinnit. Nekin, joita en ottanut. Kirjoittaminen. Toisten kirjoitusten lukeminen. Kielioppi. Kirjojen loppuunsaattaminen. Kirjan kesken jättäminen. Se, että kaikki sujuu kontrollissa. Se, että jos kontrolli pettää, on lähtöisin muista kuin minusta. Tuoreet kukat. Sosiaalinen media. Piilossa pysyminen. Seuraajien saaminen. Rentoutuminen. Nipottaminen. Parisuhde. Harrastukset. Erilaisuuden hyväksyminen. Tämän listan tekeminen.

Näin muutama mainitakseni. Ja ehkä ei varsinaisesti tarvitse enää erikseen kertoa, mutta mitä ahdistuneempi arjessa olen, mitä vähemmän asiat ovat minun kontrollissani, mitä vähemmän pystyn yhtaikaa hallitsemaan muun muassa kaiken, sen enemmän suuntaan vakavamielisyyteni pieniin asioihin. Siihen, että vaatteet sijoitetaan oikeille paikoilleen. Perjantaisin siivotaan, ettei lauantaiaamuna tarvitse nähdä koirankarvaakaan lattialla. Että juon kahvini kauramaidolla, vaikka kermakin on kyllä aika hyvää. Ettei likaisia veitsiä ole pöydällä. Jos en voi hallita kokonaisuutta, hyökkään raivolla yksityiskohtien kimppuun ja alistan edes ne valtani alle. Hah.

"Minkälaisia ystäviä kannattaa vältellä:

Syyllistäjät: Kuinka sä voit lentää / syödä lihaa / ajaa autoa / jäädä hoitovapaalle! Vastaus: Helposti.

Suorasuut: Ihmiset, jotka eivät tarvittaessa kykene valkoisiin valheisiin, ovat itsekkäitä. "

En ihan lähtenyt lukemaan Meriläisen & Särmän kirjaa minään self help -henkisenä hyvänolonoppaana, vaan ihan vain vähän kevyempänä kirjana feminismistä. Toki se ensisijaisesti kai tuota jälkimmäistä pitkälle onkin, mutta voi miten vapauttava tämä kirja tähän, kuten rivien välistä ehkä huomaa, pikku asioista nipottavaan kontrollifriikki-väliin olikaan. Kaksi rohkeaa julkifeministiä ovat kirjoittaneet hauskan ja rennon kirjan siitä, miten kaikki voi olla hauskaa ja rentoa, feminismikin. He käsittelevät elämän aika laajalta kaarelta, ja aiheena ovat niin ystävyys, yhteiskunta, ruumiillisuus, työ kuin kotikin. He käyvät niin keskenään kuin lukijoillekin suunnattuna riemastuttavan älyllistä keskustelua, ja kaikkein tärkeintä ei olekaan se "ole itsellesi armollinen" -mantra, vaan että relaa. Suhtaudu asioihin hieman kevyemmin, jotta painavakin saa pontta. Nosta näitä asioita esille, pidä ääntä, mutta älä häpeä. Sillä millään muulla häpeästä ei eroon pääse kuin hurtilla huumorilla ja aivan mahtavalla elämänasenteella, jota varmaan kaikkein guruimmatkin joutuvat päivittäin harjoittelemaan. Toivo ei ole siis menetetty.

Olen toki ihminen, joka hokee että mielialansa ja elämänasenteensa voi valita, mutta olen myös lähiaikoina ymmärtänyt, että helppohan niin on sanoa kun elämän perustasapaino on kunnossa, etkä ole muun muassa eroamassa, lapseton tai masentunut. Mutta kun jää vellomaan siihen ajatukseen, että elämässä on jotain perustavaa laatua pielessä, siitä sellaista myös tulee, ihan pieleenmennyttä. Sukeltaessani humoristisfeministiseen maailmaan ja itsensävoittamisen ympyröihin tajusin, että tässä etuoikeutetussa maailmassa on lopulta aika turha istua ja nyyhkyttää kun ei voi kontrolloida koko elämäänsä. Minun oma murheeni on toki tärkeä, mutta maailman mittakaavan kannalta suoraan sanottuna täysin mitätön. Ja jos edes osan siitä energiasta, jonka märehtimiseen ja epämääräisiin "kontrolloin nyt edes puolisoni sukkalaatikkoa kun elämää en voi" -räpellyksiin käytän, suuntaisinkin hieman enemmän löysäämiseen ja niihin yhteiskunnallisiin epäkohtiin, olisi elämä aika paljonkin suunnitelmallisempaa. Puuttumatta siihen, miten paljon maailmassa ja yhteiskunnassa on kaikkea kontrollini ulkopuolella, voisi sinnekin välillä sukeltaa vähän korkeammalta uimahyppylaudalta. Ei ehkä pääedellä, mutta niin kuin itselle turvallisimmilta tuntuu.

Pidin tässä kirjassa erityisesti ystävyyden, yhteiskunnan sekä työn kappaleista. Meriläinen & Särmä suuntavat ihailtavalla vimmalla kohti norminpurkutalkoita, ja tekevät upeaa työtä jo sen tarpeen selittämisellä. Jos me kaikki toimimme aina "kuten tapana on", ja toteutamme järjettömän yksiviivaisia "mutta kun näin on aina tehty" toimintatapoja kykenemättä edes itse allekirjoittamaan niitä, myllerrämme keskellä sellaista sisäistä ristiriitaa, että eihän lopputuloksesta saa tolkkua enää kukaan. Meidät opetetaan pienestä pitäen häpeämään, nöyristelemään, olemaan hiljaa, piilossa ja näkymättömiä. Päiväkotien eteisissä saattajat tiuskivat lapsilleen, jotka ovat valinneet reiälliset housut, että johan sinulle nauraa koko päiväkoti. Tyttöjä kannustetaan olemaan hiljaa ja kuuliaisia, koska tuomalla itseäsi tykö olet vähintäänkin vastenmielinen tyrkky. Oli ripsesi tehty muovista tai olleet näkemättä ripsiväriä vuosiin, et ole oikea nainen.  Häpeä, häpeä, häpeä, olet vääränlainen, teet mitä tahansa. Että eläpä siinä sitten, pää pystyssä ja pyri samaan kuin muutkin. 

Häpeästä irrottautuminen on tärkeintä, kun haluaa saada asiansa nähdyksi ja kuulluksi. Mutta on se tärkeää myös arjessa, sillä jos etukäteen pelkää muiden reaktioita, ja jättää sanomatta tai tekemättä, ei ole kuin yksi pieni rikkahippunen, joka elää ikuisesti sisäisten ristiriitojensa vankina. Häpeästä irrottautuminen on myös feministinen teko, koska kun meitä enää ei painetakaan alas vain näennäisen sukupuolemme perusteella, voimme pistää vastaa. Vääntää kättä ja hypätä vierelle, sinne juuri, missä toiset ehkä luonnostaan osaavat ajatella vähemmän muiden ajatusten merkityksiä. Kuten ehkä Särmä  (tai sitten Meriläinen, mutta en nyt tarkasta, koska todistan etten ole kontrollifriikki, vaan niin rento, että voi esittää jopa faktan tällälailla epämääräisenä) sanoo, mitä sitten, jos joku paheksuu sinua ruutunsa takana tai työpaikan kahvihuoneessa, hänen ongelmansahan se on eikä sinun. Ja paheksumalla itse muita työnnät vain koko systeemiä tehokkaasti alaspäin, sillä vain olemalla rohkeasti paheksuttava, niistä normivankiloista voi luopua ja asioissa päästä eteenpäin. Ja se  tulee varsin tehokkaasti läpi tämän kirjan kansien välissäkin.

Ehkä ihan hieman objektiivisemmin arvioitaessa tämä kirja olisi ollut aika puhdas keskiverto kolmen tähden kirja, koska mitenkään kovin hurjasti se ei uutta tarjonnut eikä maailmaani muuttanut, ja sen viimeinen "ole se muutos, jonka maailmassa haluat nähdä" -henkinen kappale oli vähän päälleliimattu ja sen oloinen, että laitetaan nyt tää tähän kun täs kai kuuluu olla vähän tällainen. Mutta koska se tuli taas niin vakavaan väliin omaa elämääni, ja pitkästä aikaa nauroin ihan kunnolla ääneen, ja ainakin ehkä ihan vähän vapauduin jostain pakko pitää hävettää en kehtaa olla tekemättä kontrolli kontrolli kontrolli -tunnetiloistani, ja jätin IMUROIMATTA tämän kirjan innoittamana, koska kyllähän sitä nyt voi elää, vaikka pieniä karvatupsuja lattialla onkin, se ei vähennä minun asemaani hyvänä yhteiskunnan jäsenenä tai herranjestas, naisena, saa se nyt neljä. Tai ainakin melkein. Ja hei, opinpa nyt ainakin muutaman uuden asiankin, tai lähinnä kahden sanan poisjättämisen aktiivisesta sanavarastostani: guilty pleasuren, koska voi nyt elämä, ihanko tosiaan olen itsekin ollut aina mukana siinä, että en voi kuunnella JVG:ta tai Robinia tai katsoa televisiosta Made in Chelseaa, koska se ei ole tämän hetkisten sosiaalisten normien mukaista omassa punaviherkuplaisessa ikäluokassani Etu-Töölössä kauralatteparta ylähuulellani ja toisekseen naisellisuuden, etenkin kun sillä määritellään oikean- tai vääränlaista tapaa olla sitä, mitä sukupuolta ikinä edustaakaan, koska hei, kun olen nainen, kaikki mitä teen, on naisellista. Että kirja kainaloon, skumppa käteen ja norminpurkutalkoisiin ihmiset hyvät! Ei niitä rintaliivejäkään ole pakko polttaa, jos ei tahdo, mutta saa, tietysti. Sinustahan se kiinni on.


Helmet-haaste 2017: 04. Kirja lisää hyvinvointiasi 

12 kommenttia :

  1. Tästä oli vastikään jonkun kanssa puhetta ja silloin laitoin kirjan mielessäni lukulistalle. Ihan mielenkiinnosta ja sen vuoksi että saan nauraa. Taidanpa katsoa tänään kirjastosta jos vaikka kirja olisi hyllyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katso ihmeessä! Itse täällä pk-seudulla tosin jouduin jonottelemaan tätä ainakin kolme kuukautta, nytkin 175 varausta näemmä edelleen perässäni!

      Poista
  2. Tämä on pulpahdellut esiin, voisin lukea. Kaipaisin jotain virkistävää, uutta (tai vanhaakin) ajateltavaa. Tämä voisi sen tuoda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue, tämä on sen verran laaja ja monisyinen, että siinä on kyllä, sellaisella positiivisella tavalla, jokaiselle jotain. :)

      Poista
  3. Tämä kirja kuulostaa juuri siltä, mitä olisin kovin hektiseen vuoden alkuuni kaivannut. Pahin kiire alkaa olla ohi, mutta taidan silti lisätä tämän kirjan lukulistalle. Varmasti noita hetkiä tulee lisää, jolloin tämä kirja voisi olla taas paikallaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hektiseen sopii varmasti, ja oli vielä helppo ja nopealukuinenkin, tämän melkein huomaamattaan ahmi kerralla. :)

      Poista
  4. Minä en ehtinyt tätä lukea, kun se kirjastosta lainassa oli, mutta olen kylä ajatellut lukea, kunhan vaan ehdin. On välillä nimittäin tosi tervettä lukea sellaista, joka menee samoja ratoja kuin omatkin ajatukset. Tai ainakin siihen suuntaan.

    Mä olen jo pitkään inhonnut koko "naisellinen"-sanaa ja sen käyttöä. Viime viikonloppuna sain juuri kuulla, että en voi sanoa käyttäväni kalsareita, koska se ei ole naisellista, että pitää sanoa legginsit. Voit ehkä kuvitella miten tästä riemastuin ja kuinka monta kertaa vielä sanoin kalsarit, saatana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli pitkään sellainen hieman vääristynyt kuva, että jos luen liian omanhenkistä kirjallisuutta, radikalisoidun ihan turhaan haha :-D Tämä etenkin noiden lihatuotantoa avaavien teosten suhteen, mutta feminismin hieman myös! Mutta juupa juu, ihmeelliset on taas ennakkoluulot, niiden olemassa olon paras puoli on se, että niistä voi päästä yli. Se todella tekee hyvää saada lisää taustaa ja ajatuskeloja niiden omienkin tueksi.

      Ja haha, minäkin voin auttaa asiassa ja jatkaa täälläkin suunnilla kalsareista puhumista! Ja tämän kirjan innoittamana myös poltan kaiken, jossa sanotaan, ettei legginsit ole housut, koska jos joku ne päällensä housuina pukee ja itse on asiaan tyytyväinen, mikä kukaan muu on sitä paheksumaan. Paheksuminen on myös yksi suurimpia norminpurun vihollisia, joten tuulimyllyjä päin vain yhdessä!

      Poista
  5. Laura, mä rakastan tätä sun kirjoitusta. Toi sun pohdinta noista kontrollijutuista on niin kermaisen hyvää. Olen monesti tämän luettuani muistanut Saara Särmän sanat (on varmaan tässä kirjassakin, mutta Saara sanoi sen jossain pod castissa myös), että ei sen nyt niin ole väliä tai jotain sinne päin. Siis tarkoitan, että kun tekee jotain, joka menee vähän putken viereen, niin miksi sitä käydä märehtimään.

    Siis nää tyypit, jotka varmasti tunnet eli ne tyypit, kun olet tehnyt jotain omasta mielesta suht hienoa - vaikka nyt repinyt ittesi auki bloggauksessa - ja sit ne tyypit tulee huomauttamaan, että "hei kato, toi sana on kirjoitettu väärin" (okei dramatisoin vähän ja huono esimerkki, mutta se on nyt tässä enempi asian havainnollistajana) - niin se fiilis. Et joku oikeesti jaksaa ja katsoo asiakseen huomauttaa. Niitä jokuja on paljon ja niillä on loputtomat voimat. Muun muassa sen takia tämä kirja on tärkeä, koska tämä tosiaankin, kuten kirjoitat, rohkaisee ja tukee siinä, että ei juutu miettimään, mitä muut mahdollisesti jostain omasta teosta ajattelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kiitos. Minulla on olemassa se sisäinen "ei se ole niin justiinsa" -puoli itsessänikin, mutta varsin taitavasti sen kaiken tämän normiyhteiskunnan ja omien sisäisten takapirujen kanssa onnistuukin välillä kadottamaan kaiken pakko-ajattelun alle.

      Ja kyllä, juuri ne huomauttelijat ja Katrin vastauskommentissa mainitsemani paheksujat ovat kyllä juuri niitä, jotka hiljaa ja huomaamatta painavat jatkuvasti toisia alaspäin, nujertavat ihan turhilla pilkunviilauksilla ja muistuttavat, miten vaikeaa se (muka) onkaan olla joskus edes hieman väärässä. Tai virheellinen. Tai jotain muuta täysin inhimillistä. Oudon vallan sitä jollekin nimettömälle huutelijalle välillä antaakin, mutta jospa sen taas hetken muistaisi ja tiedostaisi, ja osaisi vaan hymyillen kulkea itse ohi. Ja kun alkaa taas ahdistaa, kaivaisi tämän kirjan esiin ja keräisi lisää voimaa itselleen. Eli ehkäpä kuljen itsekin tänään kaupungilla kirjakaupan kanssa, tämän kirjan omistaminen lienee varsin perusteltua.

      Poista
  6. Ihan huikea teksti! On jotenkin mahtavaa, että uskallat käyttää omaa elämääsi esimerkkinä ja havainnollistajana, koska sitähän lukeminen loppujen lopuksi on: omaan elämään ja omiin subjektiivisiin kokemuksiin peilaamista. Tämä on kirjastossa varauslistalla, mutta vielä on reilu sata varausta mun edellä. Mutta kyllä se sieltä vielä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri :-* Ja tulee tulee, palautin juuri omani ihan vähän päivän myöhässä kirjastoon, yksi jo lähempänä! :D

      Poista