lauantai 10. joulukuuta 2016

SIRPA KÄHKÖNEN : MUSTAT MORSIAMET (KUOPIO #1)

 
SIRPA KÄHKÖNEN : MUSTAT MORSIAMET
♥ ♥
288s.
Otava 1998

Kun luin kesällä Mustosen Paimentytön, odotin aloitusta koukuttavalle historialliselle fiktiolle, jollekin hieman kevyemmälle ehkä, mutta sellaiselle, jota kesäpäivänä mielellään mökillä lukee. Kun kuitenkin sain lähinnä kioskitasoista hömppää ilman minkäänlaisia kirjallisia ansioita, hautasin hetkeksi haaveeni uuden kirjasarjan löytämisestä, sellaiseen koukuttumisesta ja pidemmäksi ajaksi uppoamisesta. Samaan syssyyn joku (äiti?) kuitenkin suositteli Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoiden sijaan minulle Kähkösen Kuopio-sarjaa, ja kun sen uusin osa tänä vuonna ylsi aina Finlandia-ehdokkaaksi saakka, ajattelin antaa mahdollisuuden. Tässä on kuitenkin kaikki varsin lupaavat ainekset kasassa: historiallista fiktiota lempiaikakaudeltani, eli ennen toista maailmansotaa, kotiseutua, oman isoisäni murretta, Kuopiota, piikoja ja rakkaustarinoita.

"Hän töytäisi jo pihamaalle, ennen kuin vilkaisi pakettia uudemman kerran. Annalle, käärepaperiin oli piirretty horjuvin kirjaimin. Anna istahti portaalle ja avasi käärön. Siinä oli äidin musta silkkihuivi, kihlasilkki, ja pitkät villaiset talvisukat. Niiden suuhun oli pujotettu pieni valokuva. Isä, pyhävaatteissaan, nekin oudon suuren näköiset. Isä, viikset törössä ja tärkeänä. Kuvan takana luki: Muistajainen Anna tyttärelle Isältä."

Nuori maalaistyttö Anna nousee laivan kannelle, heilauttaa hyvästiksi isälleen ja lähtee piikomaan suureen kaupunkiin, Kuopioon keskelle kivisiä katuja ja uusia maailmoja. Kaupungissa on vastassa sisko Helmi, isäntäperheenä tohtori lapsettomine rouvineen. Ihan hurjan kauan aikaa uusissa kuvioissa ei ehdi kulua, sillä vaikka Anna miten on päättänyt olla ottamatta miestä riipakseen, ihastuu hän tummasilmäiseen Lassiin ja ennen kuin huomaakaan, on elävä leski, punavangin vaimo miehen istuessa vuosikausia Tammisaaressa tekostensa seuraksena. Asetelma on raikkaan oloinen ja mielenkiintoinen, ja vaikka lähdinkin kirjan pariin odottaen kevyehköä lukuromaania omalta murrealueelta, toivoin kovin myös hieman painavampaa sanomaa, tarkkaa ajankuvausta ja täydellistä uppoamista historiallisen teoksen syövereihin.

Mutta niin. Toisin kuin Mustosen Paimentytössä, johon tämä kirja nyt väkisinkin mielessäni jatkuvasti vertautuu, tässä ei ollut edes sitä "tämä on jo niin ärsyttävän huono, että sitä on jo ihan hauska inhota" -aspektia, ja se jäi lopulta vain viileäksi, etäiseksi ja pakottaen loppuunluetuksi. Henkilöhahmot olivat kuin käsistä pois valuvaa vettä, niistä ei saanut otetta eivätkä ne kuivuttuaankaan jättäneet minkäänlaista jälkeä. Tapahtumat seurasivat toisiaan ennakoimattomasti ja selittämättömästi, koko tarina tuntui käpertyvän lähinnä murteen ympärille, ja vaikka jollainlailla se olikin Annan kehityskertomus, ei se jaksanut kannatella päähenkilöäänkään kovin vahvasti ja johdonmukaisesti. Alleviivaamaan tämä ei sentään ryhtynyt, ja siitä sille iso kiitos, mutta niin, kuten nyt moni muukin kirja tässä lähiaikoina, jätti tämä minut kylmästi ulkopuolelleen. Loppuun sen sain luettua vain koska tiesin uusimman osan saaneen mainetta ja kunniaa, mutta toisaalta sekin on ihan sama, jos ensimmäinen osa on jo sellainen, ettei seuraavia kiinnosta lukea. Ehkä tästä joku jotain irti saa, ainakin se Mustosen kirjoista pitävä, mutta minä en. Joten takaisin novellien pariin, jospa ne jatkaisivat edelleen sitä onnistuneiden lukuvalintojen voittokulkua.

6 kommenttia :

  1. Voi ei! Olen kuvitellut, että tämä Kuopio-sarja voisi olla hyvä Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan korvike, mutta nyt kyllä huolettaa vähän. Olen aistivinani, että tämä kirja voisi olla minusta ainakin pikkuriikkisen parempi kuin Paimentyttö, mutta noh, katsotaan.

    Älä kuitenkaan vielä luovuta Sirpa Kähkösen suhteen, vaan lue Graniittimies! Se ei ollut minusta yhtään hömpänpömppä, vaan tosi mielenkiintoinen ja monitasoinen historiallinen romaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä Paimentyttöä parempi, tämä ei varsinaisesti ärsyttänyt missään vaiheessa, mutta ei toisaalta hirveästi mitään antanutkaan. Tarinan pohjassa oli kuitenkin ainesta, asioita tarkasteltiin vain jatkuvasti niin etäältä, ettei se jaksanut liikuttaa, mutta saatan silti, ehkä, kokeilla vielä toistakin osaa. Ja tästä todennäköisemmin kuin Mustosen sarjasta. :)

      Poista
  2. Lukuisan Lauran kommentista tuli mieleeni, että olisikohan Kähköseen tutustuminen fiksumpaa aloittaa tuoreemmista teoksista? Olen itse ainakin ymmärtänyt, että tuo Graniittimies ei varsinaisesti ainakaan kevyt ole. Toisaalta kuka aloittaa kirjasarjan muualta kuin ekasta osasta? HMM.

    No, eipä ole Kähkönen kauheasti kiinnostellut, eikä kiinnosta vieläkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Graniittimies taitaa kuulua Kuopio-sarjan ulkopuolelle, eli sitä vielä voisikin kokeilla, mutta tuo uusin Tankkien kesä kun taitaa olla tän sarjan 7. osa, en tiedä viitsiikö siihen hypätä jos ei alkua ole saanut luettua.. :D Olisin halunnut löytää uuden kirjasarjan, jonka pariin aina palata kun kaipaa tuttua ja turvallista, mutta tämä nyt ei ainakaan saanut kiinnostumaan niin, että seuraavia osia ihan heti tekisi mieli lukea.

      Poista
  3. Minulla on vaikea suhde tähän Kuopio-sarjaan. Olen pari ensimmäistä osaa lukenut (äiti antoi joskus pokkareina lahjaksi), mutta aika vastentahtoisesti. Tarina ei vain saa minua mukaansa. Graniittimiehestä taas en pitänyt yhtään, en tajunnut koko tarinaa ollenkaan... Äh. Mutta kyllä minä vielä tätä Kuopiota jatkan eteenpäin, pakkohan se on testata, onko vika oikeasti kirjoissa vai lukijassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans aika ristiriitaiset fiilikset saanko sarjaa jatkettua, ihan heti tuskin seuraavaan osaan tartun. Mutta never say never, saattaahan joskus tulla vielä kaipuu tähänkin maailmaan :D

      Poista