perjantai 23. joulukuuta 2016

KIRJA VIEKÖÖN! UUSIA TUULIA KIRJALLISUUSTAPAHTUMIIN + LIPPUARVONTA



Enää muutama hassu päivä jäljellä vuotta 2016, sitä omassa elämämässä sellaista, jonka toivoi jo huhtikuussa olevan pian ohi. Vielä olisi kuitenkin joulu juhlittavana, välipäivät levättävänä sekä uusi vuosi vastaanotettavana, ja siellä se vihdoin pilkottaa, vuosi 2017, ehkä ainakin himpun parempi, valoisampi ja lempeämpi kuin tämä meneillään oleva. Ja vaikka sitä hyvää on paljon tässäkin vuodessa ollut, on ehkä syytä pysähtyä etsimään sitä ensi vuodesta vielä enemmän, keskittyttävä kunnolla, ettei hienot jutut mene ohi kun vain pyörii turvallisesti viltin alla, oman sohvan kulmassa.

Siinä, missä itselleni toivon leppoisampaa vuotta 2017, alkaa samalla kotimaamme kuplia, poreilla ja kerätä hienoja tapahtumia suuren juhlavuotensa kunniaksi. Kun Suomi täyttää kunnioitettavat 100 vuotta, juhlii myös kirjallisuuspiiri, Kirja Suomi 2017 -tapahtumien merkeissä. Ja yksi niistä hienoimpia on ehdottomasti Baba Lybeckin emännöimät Kirja vieköön! -tapahtumat, kirjallisuusillat  helsinkiläisessä Savoy-teatterissa. Ne ovat läpileikkaus maamme komeaan historiaa kirjallisuuden ja merkittävien henkilöiden kautta, ne tuovat intiimit kirjallisuuskeskustelut lähelle aikana, jolloin kaikki muu tapahtuu jossain kaukana, ruutujen toisella puolella, kiillotettujen kuvien takana. Lybeck tuo jo 18.1.2017 lavalle sellaisen kavalkadin kirjailijoita, että näitä tapahtumia en halua jättää väliin. Anu Partanen, Taisto Oksanen, Petri Tamminen, Jukka Puotila, Jörn Donner, Pekka Strang sekä Laura Malmivaara nähdään keskustelemassa kirjallisuudesta sekä tulkitsemassa lukunäytteitä, ja päästäänpä myös näkeämään ja kuulemaan tärkeää keskustelua Tarja Halosen sekä Tellervo Koiviston seurassa. Keväälle tapahtumia on järjestetty kolme, ja seuraavat ovat 15.2.2017 sekä 15.3.2017. Kirjallisuutta, syviä keskusteluita, tulkintaa sekä aitoa pysähtymistä tapahtumien äärelle, näitä odotan kovasti.

Ja koska näihin tapahtumiin on hieno päästä yhden jos toisenkin, arvon yhteistyössä Kirja vieköön! -tapahtumien kanssa kaksi sarjalippua kevään kirjallisuusiltoihin. 

Sarjalipulla pääsee veloituksetta kaikkiin kolmeen kevään tapahtumaan, ja sarjalippujen arvo on 2 x 72 euroa. Arvon liput yhdelle voittajalle, eli osallistumalla voit voittaa liput sekä itsellesi että seuralaisellesi. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla joko tähän alle, Facebookin-arvontapostaukseen tai vastaavan Instagram-kuvani alle kertomalla mikä on ollut sinun hienoin lukukokemuksesi vuonna 2016. Arvontaan voi osallistua 30.12.2016 kello 23:59 saakka, voittajaan otan yhteyttä henkilökohtaisesti. Jos osallistut arvontaan blogini kautta, jätäthän kommenttisii myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut kiinni mahdollisimman helposti. Lisää Kirja vieköön! -tapahtumista voit lukea täältä

ARVONTA PÄÄTTYNYT, VOITTAJA LÖYTYI INSTAGRAMIN KAUTTA JA HÄNEEN ON OTETTU YHTEYTTÄ HENKILÖKOHTAISESTI. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE! ♥

Onnea arvontaan ja ihanaa joulunaikaa kaikille! 


8 kommenttia :

  1. Lempikirja on ollut Sinuhe Egyptiläinen :)

    Maria (markarls ät hotmail.com)

    VastaaPoista
  2. Voi ei, laitoitpas pahan kysymyksen! Onko oikeasti pakko valita vain yksi? :D Parhaiten olen päässyt fiilikseen Puolikas keltaista aurinkoa -kirjalla ja Hosseinin Tuhannella loistavalla auringolla. Hyvin aurinkopainoitteista siis näköjään! :D

    munelamaa(at)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Osallistun arvontaan: katharinettk(at)gmail.com . Yksi mielenkiintoisimmista on ollut "Yösirkus".

    VastaaPoista
  4. Vihdoinkin sain käsiini Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin. Ei ehkä lempikirja, mutta vaikuttava kyllä. (smmursinoff(a)gmail.com)

    VastaaPoista
  5. Parhaita lukukokemuksia ovat olleet Tommi Kinnusen Neljäntienristeys ja Lopotti, joista yhdessä muodostui vahva kertomus.
    vilmajaa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Hankala kysymys, mutta pakko vastata Tommi Kinnusen Lopotti, vaikka toisaalta sain ensikosketukseni Ian McEwanin teoksiin, jotka ovat tehneet minuun suureen vaikutuksen.
    virpi.yv(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Jep, mukana.
    karvakasakirjat ät gmail(piste)com
    Yksi Tommin hienoimpia lukukokemuksia tänä vuonna Zoo City ja omani Jack Blackin Kulkurin tarina.
    Tiia

    VastaaPoista
  8. Mukana!
    Se yksi ja parhain, vaikea valinta. Sanonpa, että Annamari Marttisen Törmäys.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista