sunnuntai 1. toukokuuta 2016

HUHTIKUUN LUETUT

Voihan huhtikuu, se meni vauhdilla! Ei ihan niin syvissä vesissä onneksi uiskenneltu kuin aiemmin tänä vuonna, mutta hieman sitä olisi silti varmaan voinut itseään potkiskella ylös, ulos ja ihmisten ilmoille. No mutta, piipahdin sentään tatuointimessuilla Emmini kanssa, Barcelonassa Kimmon kanssa, monissa koulutuksissa työkavereiden kanssa ja ihan itsekseni vanhempieni luona Varkaudessa. Sain sata pikkuprojektia kotona tehtyä, ajatuksen mahdollisista muuttohaaveista, kynsilakalla poistettua tapas-baarin pöydästä tarttuneet maalitahrat nahkalaukkuni takaosasta. Kuukauden viimeisen päivän vietin Espoon kierrätyskeskuksissa, matkaani nappasin parilla kymmenellä eurolla neljätoista uutta kirjaa. Neljätoista. Jos jotain entisestä elämästäni kulutushysteerikkona olen oppinut, niin sen, että on neljätoista ehkä ihan muutama liikaa. Puolustuksekseni sentään voin sanoa, että vein samalla reissulla kymmenkunta vanhaa kirjaa pois ja toisekseen, noista löydöistä kolme oli superlemppareita, joita olen etsinyt hyllyyni jo kauan, ja muut luettavien listalla olleita, joita nyt ei vain voinut jättää sinne hyllyihin muiden haettavaksi. (Mutta silti, neljätoista, on se ihan vähän liikaa. Ja mikä maailmassa on muuten vikana, kun en mistään, koskaan, ikinä löydä Westön Leijoja Helsingin yllä? Kaikki muu kävelee vastaan paitsi tuo, ja sitä olen sentään etsinyt jo viimeiset kuusi vuotta, tuloksetta. Höh.)

 

No, uusien hankintojen lisäksi huhtikuussa tuli myös luettua, ja näistä neljä ensimmäistä onkin sieltä ihan omasta hyllystä, viimeinen monen kuukauden jonottelun jälkeen kirjastosta. Aikamatkustajan vaimon luin toistamiseen, se oli tuttu ja turvallinen, muut onnistuivat kaikki myös olemaan neljän tähden kirjoja. Hassua, pitkästä aikaa kuukausi, johon ei mahtunut oikeastaan yhtään kirjapettymystä! Vahvin suosikki noista on ehdottomasti Stoner, hyvänä kakkosena Murakami sekä Waltari, ja sittenhän ne melkein kaikki luetut olikin jo mainittu. Hyvä lukukuukausi, inspiroi lukemaan taas lisää enemmän kuin aikoihin.



Sivumäärällisesti luin 1698 sivua, vertailun vuoksi maaliskuussa luetuissa kuudessa kirjassa oli sivuja 1622. Ja tuohon lukumäärään en edes laske Muumimaailmaa kuvina, olihan se, no, kuvakirja. Eli pidempiä kirjoja huhtikuussa kuin aiemmin, mikä onkin tehnyt todella hyvää.  Vaikka minullakin on tuollaisena vapaamuotoisena vuositavoitteena lukea viitisenkymmentä kirjaa, en ole koskaan ihan täysin ymmärtänyt kirjallisuuden parissa määrien ahmimista. Sitä nimittäin, että isketään tavoitteeksi joku utopistinen vuosiluku ja luetaan tarkoituksella lyhyitä täytekirjoja, saati sitä, että jätetään pitkät kirjat kokonaan pois, saattaahan vuositavoitemäärä kärsiä. Toki myönnän itsekin, että pidemmän kirjan aloittaminen vaatii pitkäjänteisempää fiilistä, mutta tässä somen keskittymättömässä naputtelu- ja sieltä täältä -särppimiskulttuurissa tekeekin varsin hyvää olla yhtäkkiä yhden ja saman asian äärellä viikko. Tai kuukausi. Tai vaikka kaksikin. Jos lukemista alkaa mitata vain lukumäärinä, ollaan aika kaukana siitä, mikä ainakin minulle on lukemisen syvin tarkoitus, ja siksi laskenkin sivuja ja kirjamääriä lähinnä jälkikäteen, mielenkiinnosta ja rakkaudesta tilastointiin.


No joo, tänä vuonna on kyllä tullut luettua paljon, vuoden kolmannekseen mennessä 25 kirjaa. Se on paljon, viime vuonna luin 25. kirjani marraskuussa. Kirjat on nyt olleetkin vähän pakopaikka arjen ärsyttävyyksille ja pettymyssarjoille, mutta ne on olleet myös ihanaa ajatusten herätystä ja ajankulua aamubusseissa. Toukokuusta on onneksi töiden puolesta tulossa taas aivan hurjan ihana (ja kiireinen), pitäisi kerätä kasaan taas yksi eskarivuosi, pistää purkkiin neljäntoista tulevan koululaisen asiat, pakata kimpsut ja kampsut nykyisistä tiloista ja valmistautua massiiviseen muuttoon syksyä varten töiden puolesta. Onneksi se kesälomakin siellä jossain jo häämöttää, pian senkin reissuja ja varailemisia saa ihan tosissaan alkaa miettiä. Ihanaa! Nyt kevät, ala vain jo kunnolla, tarvitsen kirsikankukkia ja valkoviini-iltoja herätäkseni. On sitä nuokuttukkin tänä vuonna ihan tarpeeksi.

8 kommenttia :

  1. Ihanaa, että sinulla on ollut hyvä lukukuukausi! Itsellänikin oli sivumäärällisesti, mutta kirjat eivät olleet niin hyviä kuin odotin. Jospa toukokuussa osuisi parempia kirjoja eteen. Mihin olet ajatellut lähteä reissuun kesällä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kyllä oli, harvoin näin hyvää putkea onkaan! :> Tosin oon kyllä pelannutkin vähän varman päälle, mutta hyvä näin. Parempia kirjoja sinullekin siis toivon toukokuulle, keskivertojen kirjojen putki voi olla vähän latistava pahimmillaan!

      Ja tarkemmista reissuista en vielä tiedä, jonnekin Eurooppaan kaiketi. Lontoo ja Edinburgh ainakin kiinnostaisi, mutta ehkä vähän Kroatia myös. Katsotaan mitä keksitään, oikeasti haluaisin vain kaukomaille, mutta taitaa tulla budjetti vastaan kun on tullut reissailtua lähivuosina niin paljon : D

      Poista
  2. Arvaapas mitä! Otin sun takiasi (lue: ansiostasi) itseäni niskasta kiinni ja aloin lukea Sinuhe egyptiläistä! En tajua, miksen ole tarttunut siihen aiemmin; se on m-a-h-t-a-v-a kirja!

    P.S. Ihana Casa Batlló... Tuli ihan ikävä Barcelonaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kuinka hienoa! Kerrothan fiiliksesi myös kun sen saat loppuun! Toivottavasti tykkäät siitä edelleen :)

      Poista
  3. Sun blogi on jotain niin kotoisaa, lämmintä ja ihanaa. Vaikka mä en itte oo saanu luettua aikoihin yhtään kirjaa, näitä sun postauksia on aina mahtavaa lueskella ja haaveilla kesälomasta jolloin ois aikaa tarttua taas romaaneihin. Oot inspiroiva, ja kirjoitat hyvin ja mielenkiintosesti. Kaiken lisäks postaat tosi nättejä kuvia (rakastuin tohon ekan kuvan kukkamekkoon). Kiitos näin huikeesta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aapua mikä ihana kommentti, kiitos! :> ihana kun viihdyt, tätä on kyllä ollut varsin hauska nyt kirjoittaakin! toivottavasti kesällä on aikaa lukea, sinne mullakin yleensä on painottunut suurimmat lukuinnot, tosin tänä vuonna en tiedä voiko tämä tästä enää hirväesti paremmaksi/pahemmaksi mennä :D

      Poista
  4. Tuo mitä kirjoitit sivumäärätavoitteista on niin totta. Tästä tulee vasta toinen vuoteni kirjamäärätavoitteeni kanssa, mutta pitää jo varoa luisumasta lukemisen valikointiin sivumäärän perusteella. Olen tällä hetkellä Goodreadsissa 5 books behind schedule ja yritän olla niin kuin se ei vaikuttaisi...

    Ihania kuvia! Ja mukava kuulla että kohdallesi on sattunut hyviä kirjoja huhtikuussa, toivottavasti myös tässä kuussa. Iso peukku myös kesälomatunnelmoinnille, tulisipa kesä jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sen kannata antaa vaikuttaa, itsekin taisin olla viime syksynä lähemmäs kymmenen jäljessä, ja yhtäkkiä tulikin hurja lukuinto. Ja toisaalta, minun omatunto on ainakin antanut luvan sitä tavoitetta laskeakin, jos vuoteen on mahtunut yllättävän paljon muutakin kuin lukemista, numeroita ne vain ovat :) Ja kiitos, toivotaan yhtä hyvää lukutoukokuuta myös!

      Poista