lauantai 23. huhtikuuta 2016

HARUKI MURAKAMI : MAAILMANLOPPU JA IHMEMAA




HARUKI MURAKAMI : MAAILMANLOPPU JA IHMEMAA 
♥ ♥ ♥ ♥ (♥)

546s.
Tammi 2015
Alkuteos: Sekai no owari to hadoboirudo wandarando (1985)
Suomennos: Raisa Porrasmaa

Voihan Murakami. Löysin kyseisen kirjailijan viime kesänä, aloittaen Norwegian Woodista, joka jollain tapaa hurmasi alkumetreistä alkaen ja kovaa. Jatkoin Kafkaan rannalla, josta muodostuikin pian Murakami-lempparini, luin Sputnik-rakastettuni ja aloin jo kyllästyä kirjailijan maneereihin, samoina toistuviin aiheisiin ja ihan puskista tuleviin seksikohtauksiin vanhempien naisten kanssa. Joulun alla luin uusimman teoksen, Värittömän miehen vaellusvuodet, josta tykkäsin hurjasti, ja nyt syksyisestä liian kiivasta Murakami-tahdista opittuani annoin hieman pidemmän ajan kulua ennen kuin tartuin viime vuonna viimein suomeksi käännettyyn, jo 1980-luvulla kirjoitettuun Maailmanloppuun ja ihmemaahan. Ja ehkäpä tuo pidempi tauko, etenkin näistä kyseisen kirjailijan maagisen realismin kirjoista, teki ihan hyvää, sillä tämän pariin uppoutuminen oli kuin, no kliseisesti sanottuna, sinne ihan omaan kotiin olisi palannut.

"Maailma on todellakin olemassa todellisena, mutta ilmiöiden tasolla tarkasteltuna tämä maailma on vain yksi lukemattomista mahdollisuuksista. Tarkkaan ottaen maailma muuttuu sen mukaan, astutko oikealla vai vasemmalla jalalla. Ei ole ollenkaan omituista, että maailmasi muuttuu muistojesi muuttuessa." (s. 383)

Kirja lähtee liikkelle nimettömäksi jääneen miehen työmatkasta kohti uutta Laskijan työkeikkaa. Se kietoo jo alkuunsa tarinaan hyvinkin hämmentäviä osia, maan alla asuvia sysiäisiä ja jossain heidän takanaan piileskeleviä tutkijoita, joiden avuksi päähenkilö on syystä tai toisesta kutsuttu. Tarina kuvaa tuota Ihmemaata lähellä nykymaailmaamme, mutta on silti omalla taianomaisella tavallaan jotain hieman enemmän. Toisessa luvussa hypätäänkin aivan yhtäkkiä Maailmanlopun puolelle, ollaan maailmassa, jossa muurit pitävät kaiken portin läpi kulkeneen sisällään päästämättä mitään ulos, yksisarviset kulkevat kaduilla aamusta iltaan ja varjot erotetaan ihmisistä, koska niin on vain määrätty. Ja näistä kepeän normaaleista lähtökohdista Murakami alkaa rakentaa kunnianhimoista teostaan, joka vuorottelee aina joka toisen luvun Ihmemaan, ja joka toisen luvun Maailmanlopun maailmassa.

Maailmanloppu ja ihmemaa oli kaikessa maagisuudessaan jo jopa hieman fantasia-/scifimäinen, ja nyt kyllä kieltämättä kestikin aika monta (sataa) sivua, ennen kuin aloin edes suurin piirtein lämmetä tälle. Olin jostain syystä jo valmiiksi varma, ettei tästä kovinkaan suurta lempparia tule, ja jossain keskivälin paikkeilla mietin jo melkein luovuttamista - ei tämä kaikessa omaleimaisuudessaan vain ime mukaansa kuten vaikka Kafka rannalla teki. Mutta ihanan ilmavan ja silti niin yksityiskohtaisen tyylin imussa sitä tuli kuljettua kuitenkin määrätietoisesti loppua kohti, kunnes yhtäkkiä jo huomasinkin kahmivani sitä hurjat määrät kerrallaan. Ja kun sen tänään loppuun sain, on olo puhtaan vaikuttunut ja viehättynyt. 

Ei tämä helppo kirja ollut. Se oli yhtaikaa hurjan täynnä kaikkea mahdollista, eikä siinä silti oikeastaan tapahtunut juuri mitään. Mutta juuri siksi minä sitä taisin rakastaa, se oli kuin pieni ihmisen elämä lyhyeen väläykseen upotettuna. Se oli mieletön sukellus ihmisen minuuteen, tietoisuuteen sekä pohdintaan paikkaamme niin tässä meitä ympäröivässä kuin sisäisessä maailmassammekin, ja se oli niin oivaltava ja viipyilevä, että olisin voinut sitä lukea vielä toisetkin viisisataa sivua. Pienet arjen havainnot tuntuivat suurilta, ja kerrankin Murakamin kanssa tuntui, että myös se maagisuus kohtasi ihan aidosti tämän maailman, sen päivän, jossa minäkin nyt elän, ja siitä sai aidosti jotain omaan elämäänsä (eli sen ymmärsi, haha). Tästä minä pidin aivan hurjasti, tämä on minun lempi-Murakamini. 

Ja voihan onni, että minulla on vielä 1Q84-trilogia luettavana, Murakami ei turhaan ole yhdeksi lempikirjailijakseni noussut. Mutta nyt niistä taas taukoa, Murakamia ei todella saa lukea liian tiiviisti putkeen. Sen olen todella tässä vuoden sisään oppinut. 

Löytyykö sieltä ruutujen takaa muita Murakami-faneja? Tai niitä ei-niin ko. kirjailijalle lämmenneitäkin? Kuulisin hurjan mielelläni fiiliksiänne tästä tai muista teoksista, niiden jakamista kun ei koskaan ole liikaa!

16 kommenttia :

  1. Niin, mullahan on tosiaan hyvin ristiriitaiset fiilikset kirjailijan suhteen. Kafka rannalla on yksi lempikirjani kautta aikojen, mutta kaikki muut Murakamit ovatkin sen jälkeen olle toinen toistaan keskinkertaisempia. Tavallaan pidän hurjasti Murakamin tyylistä, oudoista jutuista, niistä maailmoista ja unenomaisuudesta. Monissa kirjoissa on ideoita, ajatuksia ja potentiaalia vaikka mihin! Mutta sitten niissä aina jokin lässähtää. Liikaa jaarittelua, liikaa seksiä, liikaa outoja juttuja ympättynä samaan hetkeen. Murakami kiinnostaa, mutta ei koskaan ihan täysin onnistu vakuuttamaan. Vaikka olen tykännyt lähes jokaisesta lukemastani, aina jokin jää hiertämään eikä lukukokemus koskaan nouse hyvää paremmaksi.

    Minusta tässäkin kirjassa oli potentiaalia, mutta se käytettiin väärin. Jokin jäi uupumaan ja pahasti!

    Suomennetuista itselläni on enää lukematta Suuri lammasseikkailu. Aion sen kyllä lukea, kun omasta hyllystä löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän täysin! Minut tämä imi niin täysin mukaansa, etten keksi mitään, mikä tästä uupuisi, se oli minulle ihan täydellinen tällaisenaan, mutta Murakami-kritiikin ymmärrän kyllä, mulle sellainen "aina tätä samaa" -kirja oli tosiaan tuo Sputnik-rakastettuni. Ja noista aiemmista on kuitenkin ehkä puuttunut myös se tietynlainen syvyys, mutta sen löysin tästä, ja se sitä lempparifiilistä ehkä niin lisäsikin, kun tosiaan kerrankin koin aidosti tajunneeni kokonaisen Murakamin kirjan. : D

      Poista
  2. Kafka rannalla on aivan ihana, yksi lemppareistani. Samalla se on kuitenkin jäänyt toistaiseksi ainoaksi Murakamiksi, en vaan ole uskaltanut tarttua muihin! Eihän ne millään voi olla yhtä hyviä kuin Kafka... Kafkan lukemisesta on kyllä jo jonkin aikaa, joten voisin vihdoin uskaltautua vaikkapa 1Q84:n pariin kun se löytyy omasta hyllystä :) Pidän yleensä tarkoituksella aika pitkän välin saman kirjailijan kirjoissa, ettei tule ähky ja samat teemat ala ärsyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tekisi kyllä varsin hyvää, minulla kun on tapana ahmia uudelta lempikirjailijalta lyhyen ajan sisään kaikki teokset, ja se jos mikä on kaikkein tehokkain tapa saada kirjailijan maneerit ja ärsyttävyydet esiin. :D Tuota 1Q84'sta minäkin jo odottelen, tosin se omaelämäkerrallinen Mistä puhun kun puhun juoksemisesta -teoskin kutkuttelisi jo. Mutta nyt väliin tosiaan monia muita, olen kyllä näistä kaikista varsin tasaisesti tykännyt. :>

      Poista
  3. Murakami on minullekin tosi ristiriitainen; toisaalta inhoan sitä "herkkä poika, johon KAIKKI kirjan naishahmot rakastuvat, outoa seksiä"-misogynismiä niin paljon, että jokaisen kirjan jälkeen vannon jättäväni Murakamin tässä ja nyt. Ja sitten kuitenkin niissä kirjoissa on se outo, koukuttava tunnelma! En edes oikein osaa pukea sanoiksi, millainen tunnelma ja mistä se koostuu.

    Murakamin kirjoissa on kuitenkin mielestäni (oksettavan misogynismin ja raiskausfantasioiden lisäksi) yksi suuri ongelma: Suurin osa kirjoista lupaa jotakin, mitä ei pysty tarjoamaan. Esimerkiksi Kafkassa se naisopettajan metsäretki ja Värittömässä miehessä pianonsoittajamies. Lukija innostuu, että hei, tässä on nyt mielenkiintoisen sivujuonen alku. Viimeistä sivua lukiessa kuitenkin viimeistään ihmettelee, miksi tämä henkilö/juonenkäänne edes esiteltiin, sillä kun ei tunnu olevan mitään funktiota tarinassa tai minkäänlaista loppuratkaisua. Sen vuoksi olenkin jäänyt kaikkien Murakamieni jälkeen vähän hämmentyneeksi, sillä tuntuu kuin puolet kirjasta olisi unohtunut painaa tähän versioon.

    Siitä huolimatta pidin tosi paljon Norwegian Woodista (ilmeisesti tää on se Murakami, josta ei saisi pitää?) ja suunnittelen lukevani 1Q84 viimeistään ensi vuonna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murakamia voi kieltämättä lukea varsin monenlaisesta näkökulmasta, ja ko. kirjailija antaakin kyllä paljon tulkinnan varaa hahmotyypittelyllään. Tuo jossain muuallakin mainittu naisviha-aspekti on aika eri lähtökohdista luettua Murakamia kuin omani, minä en ole koskaan sitä ihan noin kokenut. Ok, tässä, kuten aiemmissakin, se jatkuva tytöttely ja kaikkien "jatkuvasti valmiina seksiin" -asenne vähän särähteli, mutta omassa kulttuurissaan katsottuna minusta näiden kirjojen naishahmot on kuitenkin olleet aina omalla tavallaan varsin vahvoja ja itsenäisiä, tokikin stereotyyppisiä ja aina keskenään samanlaisia, mutta en ole tavoittanut sitä naista alentavaa näkökulmaa tässä sen enempää kuin muissakaan yleisen nykykirjallisuuden piiriin kuuluvissa romaaneissa. Ymmärrän sen miksi tän niinkin voi lukea, ja nyt mua vähän pelottaa tulevien Murakamien kanssa, etten osaa enää olla ajattelematta tuota asiaa ja alan nähdä & häiriintyä siitä itsekin, mutta tähän asti se ei minun silmiini ole mitenkään liiallisesti särähdellyt, eli nautin nyt näistä menneistä kun vielä voin. :D

      Mitä taas tulee noihin sivujuonteisiin, niin en saa ihan täysin kiinni siitä rakastanko niitä vai onko ne juuri ne, jotka on jättänyt sen hämmentyneet fiiliksen, jonka kanssa ei ole ihan varma kehtaako myöntää ettei ymmärtänyt yhtään mitään ja sitten vaan pokkana väittää että "vitsi kun oli hyvä kirja!". Hyvänä esimerkkinä juurikin tuo Kafkan naisopettaja, joka tokikin liittyi oleellisesti koko juoneen sen kissoille puhuvan mieshahmon kautta, muttei lopulta auennut yhtään. Mutta toisaalta taas juuri sitä maagista realismia, tietynlaista mystisyyttä ja kerrankin uskallusta olla selittämättä kaikkea kuin lukija olisi tyhmä kuin saapas näissä kirjoissa juuri rakastan, ja se on sitten taas osaltaan se lanka, joka minua Murakamin teoksissa kiehtoo. (Länsimainen) nykykirjallisuus on niin usein sitä samaa teemaa sata kertaa pureskeltuna, alleviivaavaa ja itseään ylitulkitsevaa peruskauraa, että välillä tekee oikeasti hyvää olla vain ihan kuutamolla, lukea sellaista, jota ei välttämättä ole tarkoituskaan kristallin kirkkaasti yhdistää kaikkeen mahdollisuuteen.

      Ja hei haha, aina, AINA kun keskusteluun Murakamin kirjoista törmää, kaikki alleviivaa todella paljon sitä, että pitivät toki Norwegian Woodista VAIKKA se ei missään nimessä ollutkaan parasta Murakamia tai muuta sen sellaista, korostaen kuitenkin, että se ei ole SE Murakami, josta kuuluu pitää. :D Minustakin se oli ihana, sen tunnelma oli ehkä Murakamin teoksista se taianomaisin. Ja hei hurjan paljon kiitos vielä huipusta kommentistasi, näitä juttuja on kiva pohtia ja pyöritellä mielessä itsekin! Kiitos siitä! Tän takia jotkut lukupiirit ynnä muut ois juurikin mahtavia, mutta kun en niitä oikein ohjaavuutensa takia oikein koe omakseni, niin on mieletöntä saada keskustelua edes sitten tämän blogin kautta. Se piristää aina! :>

      Poista
    2. Hei Laura! Kiitos myös itsellesi ajatustenvaihdosta ja blogista, jossa näitä kirja-asioita pääsee spekuloimaan :) Minulla ei ole liiemmin kirjakavereita lähipiirissäni (paitsi äiti <3), joten on mahtavaa paasata kirjoista jonkun kanssa vaikka sitten netissä.

      Jäin pohtimaan tuota valmiiksi pureskeltu-asiaa ihan todella. Kritisoin nykyään aina (amerikkalaisia) sarjoja siitä, että kaikki asiat selitetään katsojalle valmiiksi, minkä jälkeen vielä alleviivataan, että tässä oli tää juttu, huomasithan. En ole kuitenkaan osannut kritisoida tällaista aspektia kirjoissa ja nyt mietityttääkin, onko tarpeeni saada kaikki langat lopuksi yhteen sittenkään omani, vai länsimaisen populaarikulttuurin sanelemaa...? Ja täytyy kyllä myöntää, että kaikkien lukemieni Murakamien nuo outoudet ovat jääneet pitkäksi aikaa mielen perukoille. Ja esimerkiksi se Kafkan metsäpolku ja Norwegian Woodin kaivo nostattavat vieläkin karvat pystyyn salaperäisyydellään.

      Mutta joo, kiitti ajatustenvaihdosta! Olen tosi iloinen, että palasit blogimaailmaan :* xx

      Poista
    3. Kiitos itsellesi, tää on ollut antoisaa kommentointia. :-* Parasta erilaisissa näkemyksissä onkin juuri se, että niiden avulla pääsee myös omassa ajatuksessaan pidemmälle, ne kun haastaa asettamaan perustelut omalle mielipiteelleen, sille miksi jostain tykkäsi tai ei! Ja parhaimmillaan saa myös näkemään asioita ihan uudessa valossa :) Mutta kiva olla takaisin, kiva kun olet löytänyt tänne mukaan :-*

      Poista
  4. Mun eka Murakami oli Kafka rannalla, ja se on yksi lempikirjoistani. Voi että, miten silloin Murakamiin ihastuinkaan! Kafkan ohittanutta ei Murakamin tuotannossa ole tullut vastaan, vaikka 1Q84-trilogiakin oli hieno lukukokemus. Suuri lammasseikkailu sen sijaan oli jotain niiiiin outoa, etten muista siitä yhtikäs mitään. Värittämön miehen vaelluvuodet oli mukava lukukokemus, joskaan ei napakymppi. Sputnik, Norwegian Wood ja Maailmanloppu ovat vielä lukematta. Norwegian Wood löytyy omasta hyllystä, mutta siihen tarttuminen on kangerrellut, koska olen nähnyt siitä tehdyn elokuvan, joka ei ollut mieleeni sitten yhtään (en ole koskaan ajatellut elokuvissa, että lähtisinkö kesken kaiken pois ja vilkuillut koko ajan kelloa tuskastuneena). Minullakin on ollut nyt pitkä tauko Murakamista, joten ehkäpä kesällä on aika tarttua johonkin näistä lukemattomista. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kafka rannalla on kyllä jotain ihan omaa luokkaansa, se todella vei mukanaan. Usein siitä lempikirjasta tuleekin samalla myös vähän painokivi muiden kirjailijan teosten suhteen, kun odotukset on niin korkealla, on vaikea muista teoksista enää pitääkään. Mutta onneksi Murakamin kirjoitustyyli on jo sellainen, että itse olen ainakin näiden kaikkien lukemisesta nauttinut, vaikkei ne ihan täysiä olisikaan säväyttänyt, se on ihan oma maailmansa ja raikas, erilainen tuulahdus kaunokirjallisuuden keskelle. :)

      Poista
  5. Itse olen lukenut ainoastaan tuon 1Q84-trilogian, ja vaikka se tuntui kovin pitkältä, on se jäänyt mieleen kummittelemaan pitkiksi ajoiksi. Seuraavaksi aion tarttua hyllyssä odottavaan Norwegian Woodiin ja katsoa, hurmaako Murakami minut totaalisesti :) Rakastin 1Q84-teoksessa ruuanlaittokohtauksia, niissä oli jotain ihanan yksinkertaista ja seesteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se minua vielä lukemistaan odottelee, mutta tuntuu, että 1Q84 vaatii kyllä oikeasti kunnolla aikaa ja oikean hetken, sitä ei ihan mihin tahansa väliin pysty lukemaan... :D Enkä edes ole varma kannattaisiko se lukea putkeen, vai vaikkapa ne kaksi osaa ensin ja kolmas vasta myöhemmin!

      Poista
  6. Aloitin vähän aika sitten lukea Kafka rannalla monien hehkutettua sitä täällä blogissa. Nyt luettu n. 1/3, mutta vielä en oikein osaa sanoa, mitä siitä olisi mieltä. Juoni alkaa selkeästi tiivistyä ja mielenkiinnolla odotan, mihin tarina vielä kehittyy. Kovat on odotukset, vaikka yritän hieman himmailla etteivät ne lässäyttäisi lukukokemusta. - Neiti S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä onkin pahinta kun lukee kovasti hehkutettuja kirjoja, monesti se kääntyy teosta vastaan. Toivottavasti ei tässä tapauksessa kuitenkaan, tule kertomaan mitä siitä sitten lopulta pidit! :-*

      Poista
  7. Vitsit mikä sattuma taas, hain juuri pari päivää sitten kirjastosta Maailmanlopun ja nyt on noin sata sivua luettuna. Outoos koukuttaa voimakkaasti ja muihin murakameihin verrattuna tässä on ehkä ollut vähän enemmän huumoria? Jännityksellä odotan, mitä tuleman pitää. Tosiaan, viitaten aiemmin käytyyn keskusteluun, Norwegian wood oli eka lukemani kirja Murakamilta ja sitä oli hehkutettu niin paljon, että odotukset eivät todellakaan vastanneet itsr lukukokemusta. Se oli pettymys, mutta onneksi jaksoin tarttua kirjailijan muihin teoksiin! Tähän mennessä olen lukenut myös Värittömän miehen (ihana, sympaattinen, kevyt, mukava, muttei ehkä aivan huippukirjoihin noussut) ja Kafkan (huikea teos, olin niiiin vaikuttunut tästä monta päivää lukemisen jälkeenkin).

    Ja heh, oon miettinyt myös että joku lukupiiri olisi hauska ajatus, mutta en usko että nauttisin lukemisesta jos siitä tulisi juuri ohjatumpaa. Mutta jonkinlaiset kirjailtamat, joissa keskusteltaisiin kirjoista vapaasti, voisivat olla enemmän oma juttu. :-) olisi kiva kuulla kirjavinkkejä ja kertoa omista kokemuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrothan sitten mitä tykkäsit tästä! Ja tuo on niin totta, en pystyisi olemaan lukupiireissä mukana, jos en saisi itse valita kirjoja ja aikatauluttaa lukemisiani, ja se tuskin ihan on tarkoituksenmukaista, jos mukana on muitakin :D Olen vaan niin fiilislukija, että ahdistun ennaltamäärätyistä kirjoista, sivumääristä ja tulevista keskusteluista, spontaanit ajatuksenvaihdot toimivat huomattavasti paremmin, ehkä myös juurikin tuollaiset vapaamuotoiset kirjailtamat olisi hauska idea! Onhan nytkin tämä blogi, mutta silti tuntuu, että välillä haluaisi lukemistensa kanssa päästä keskusteluissa vielä syvemmälle.

      Poista