tiistai 1. maaliskuuta 2016

HELMIKUUN KIRJAT

No johan katosi silmissä ohi koko helmikuu. Mukanaan on vienyt niin kirjat kuin tämä uusi blogiviritelmäkin, ja se onkin ollut varsin tervetullutta lisää omiin arki-iltoihin. Odotan, että saan kirjan luettua, kun siitä pääsee viimein kertomaan jollekin, selaan puhki muiden blogit kasvattaakseni omaa luettavieni listaa. Ja varsin valtaisa se alkaa ollakin, mutta se on vain ihanaa, aina on aikaa lukea.




Ja tässäpä (postauslinkkeineen) ne helmikuun aikana luetut: 

04. Katja Kettu : Yöperhonen (13.02.16)
05. Laura Lindstedt : Oneiron (19.02.16)
07.  Tommi Kinnunen : Lopotti (28.02.16)

Ja jos pienenä yhteenvetona heittää, niin kuukauden lemppariksi nousi ehdottomasti Ketun Yöperhonen, se vei niin pitkän korren että tässä vaiheessa uskaltaa hieman povata siitä jo koko vuodenkin lempikirjaa. Neljäntienristeys hurmasi myös, ja sen perässä sitten Lopotti sekä Itärannan Kudotut kujat, eikö Oneironkaan missään nimessä huono ollut. Suomalaisten parissa on tässä kuussa kelvannut olla, on siis varsin osuvaa pitääkin kotimaisuutta tämän vuoden lukuteemana.

Kaiken innostuksen keskellä ja työjuttujen lisäksi (siellä ollaan mm. luettu Lasten sekä Koirien Kalevalat, vierailtu Ateneumissa ja viihdytetty siellä taideväkeä "ooh, Laura, minä löysin lisää Gallen-Kallelaa! -kommenteilla, maalattu omaa korkeakultturellia taidettamme ja ihan vain maattu vierekkäin sohvalla, koska se on myös varsin ok.) helmikuussa olen lukenut bussissa, junassa, kotinurkissa meksikolaisten vilttien alla, iltaisin ennen kuin nukahdan sekä siskon sohvalla sympatialeväten. Helmikuun kirjat ovat kuulostaneet jazzilta (kuuntelinhan Oneironia lukiessani Spotifyn jazz-listoja, hassua!) ja loppukuussa enemmän Bear Mountainin Congolta, jota voisinkin kuunnella repeatilla päivästä toiseen. Tuo jälkimmäinen kappale kun on niin vahva lupaus keväästä, että harmaat päivätkin ovat menneet ohi aivan huomaamatta, arki kulkee ohi inhokkikuukausieni aivan huomaamatta, ja kohta sitä saakin taas pakahtua onnesta kun mustarastaat laulavat ikkunan alla rakkauttaan kevääseen. 

Että sitä odottellessa. Ja vähän niitä maaliskuunkin kirjoja, nyt on vuorossa Pulkkisen Raja, sen jälkeen jos vaikkapa lukisikin vaihteen vuoksi pari käännöskirjaakin, ettei kotimainen ala jo olla yliedustettua tässä hyllyssä. Kirjastolla noutoa odottelisikin sekä Sadie Jonesin Kotiinpaluu että Toni Morrisonin Luoja lasta auttakoon, varsin jees, sanoisin!

12 kommenttia :

  1. Hyvältä kuulostava kirjasaalis! Oliko joku luetuista yli muiden? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha apua minunhan piti muistaa kertoa se ja yhteenvetona paljon muutakin tässä postauksessa, mutta se kappale näköjään unohtui :'D noo, käy se näinkin! Ehdoton lemppari oli kyllä tuo Ketun Yöperhonen, Neljäntienristeys hyppää seuraavaksi helposti. :) Lopotti ja Kudottujen kujien kaupunki toimi molemmat myös kovin mainiosti, vaikkei ihan lemppareiksi yltäneetkään. :)

      Poista
  2. Hei! Olen lukenut aikoinaan muotiblogiasi. Ihanaa, että olet aloittanut nyt uudestaan bloggaamaan uudella sisällöllä! En itse enää kamalasti syty lifestyleblogeille, mutta kirjat sen sijaan! (tähänsydänsilmäemoji).

    Olisikin kiva lukea postaus vaikka suosittelemistasi kirjablogeista, että löytäisi helposti jotain uutta lukemista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tännekin! :> sama irtautuminen on ehkä itsellekin käynyt noiden lifestyle-blogien suhteen, mutta kirjoja nyt rakastaa aina! Ja hei kiitos postausvinkistä, voisin sen ehdottomasti toteuttaa! Sitä odotellessa vinkkaan, että tuossa sivupalkissa on myös joitain seuraamiani kirjablogeja, mutta lemppareita tulee kyllä koko ajan lisää!

      Poista
  3. Mahtavaa, että pidit Yöperhosesta! Itse luin sen viime kesänä ja oli yksi vuoden parhaita lukemiani. Jonesin Kotiinpaluu sykähdytti mielettömästi minua, samoin Morrisonin Luoja lasta auttakoon. Toivottavasti sykähdyttävät myös sinua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, noita molempia on sen verran paljon kehuttu ympäri kirjablogisfääriä, että kiinnostus kyllä todella heräsi, toivotaan ettei vaan ole tullut liian korkeita odotuksia asetettua. :) Ja Yöperhonen oli kyllä huikea, rakastin jo Kätilöäkin, mutta tuo ylsi jotenkin vieläkin korkeammalle!

      Poista
  4. Melkein kateellisena täällä katson tuota kotimaisen kirjallisuuden määrää. Pitäisi kyllä itse skarpata tässä. Viime vuonna luin itse 4 kotimaista ja tänä vuonna tarkoituksena olisi lukea tuplasti eli 8. Pitää kyllä pistää korvan taakse osa noista lukemistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on kyllä kieltämättä ollut varsin suomalainen putki päällä, mutta ehkä tämä tästä vuoden mittaan edes hieman tasaantuu - ja maaliskuulle mahtuisi vaikkapa jo kaksi käännösteostakin :D

      Poista
  5. Mun täytyy nyt kuule muruseni sanoa, että en olis koskaan uskonu lukevani kirjablogia! Mut näköjään mä nyt luen. Oot paras <3 (ja lupaan lukea ton Yöperhosen, heti ku pääsen muuttamaan!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahah ihana, uusi elämä, uudet kujeet! ja hei yöperhonen ihan ehdottomasti, se oli huikea! (ja tuut sit kertoo mitä tykkäsit!)

      Poista
  6. Oletpas sinä lukenut hyviä kirjoja helmikuussa! Ja voi Jones ja Morrison! Hauska kuulla mitä pidät niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä varsin mainio kirjakuukausi, paljon menee tosin tän blogin alkuinnonkin piikkiin, että ehdin näin paljon lukea! Ja odotan jo kovasti noita kahta seuraavaa, Raja tökkii ja kovaa :-D

      Poista